Toimintasuunnitelma 2008
Yleistä yhdistyksestä
Riihimäen Karaokeyhdistys eli RiKaRy perustettiin 24.10.2004.

Ensimmäinen suuri tempauksemme oli YSTÄVÄNPÄIVÄN KARAOKEKONSERTTI, joka järjestettiin sunnuntaina 13.2.2005 Riihimäen Kerhotalolla. Sali oli täynnä laulun ystäviä ja lehdistökin oli todistamassa Suomen ensimmäistä konserttia, joka oli täysin karaoke pohjilla laulettu ja toteutettu. Juontajana toimi viihteen monitoimimies Janne Kataja.
Konsertin jälkeen pidimme saunaillan Riutan majalla. Saunomisen lisäksi söimme ja tietysti lauloimme karaokea. Kävimme kesällä 2005 Shopping- tapahtumassa laulamassa ihmisille ja tuomassa yhdistystämme tutuksi riihimäkeläisille.
Syksyllä 2005 järjestimme Riihimäen avoimet karaokemestaruuskilpailut yhteistyössä Ravintola Kellarin ja Pub Hopea Harakan kanssa. Ensimmäiset mestarit olivat Jaana Pesonen ja Petteri Kiviaho.
Keväällä 2006 oli toinen konserttimme Rity- talolla. Sää oli helteinen, joten aivan samoihin yleisölukemiin emme yltäneet kuin ensimmäisessä konsertissa, mutta siitä huolimatta tapahtuma oli onnistunut. Juontajana oli Frederik. Joulukuussa 2006 pidimme yhdistyksen pikkujoulun Kiskon majalla.
Helmi- maaliskuussa 2007 järjestetään Riihimäen avoimet karaokemestaruuskilpailut Ravintola Helenen ja Ravintola Wild West Saloonin kanssa yhteistyössä. Muut vuoden 2007 suunnitelmista julkaistaan vuosikokouksen jälkeen.
Tässä mitä RiKaRy on tehnyt tähän mennessä. Uusia ideoita ja tekijöitä tarvitaan aina. Ilmoitamme kaikista kokouksista ja muista tapahtumista RiKaRyn sivuilla. Tule mukaan!